With Henri

Ihana pieni mies ja ei niin ihana äiti :)

(Pitäs varmaan harkita sensuuria tänne blogiin, ettei laittais meikittömiä kuvia ettei lukijat putoa penkeiltä ;) ei vaan, oikeastaan ei sitä eroa aina edes huomaa onko mulla meikkiä vai ei, koska en meikkaa kovinkaan erottuvasti. Ja pitäähän tänne bloginkin puolelle uskaltaa laittaa meikitön kuva, että minkä näkönen sitä oikeesti on :D)

Henri niin tykkää ku aina oon kamera kädessä räpsimässä kuvia. No, oikeesti se ei aina tykkää. Se yrittää saada kamerannarua koko ajan käteensä, ja sitte ku se ei saa, niin se suuttuu ja alkaa itkemään ja sillonhan ei voi mitään kuvia ottaa. Tai voi, mutta onko siinä sitten mitään järkeä ku kaikki 50 kuvaa on itkuparkukuvia? No ei kai. Henrillä on aina tommonen "päättäväinen" ilme, kun se kameraan katsoo ja muutenki, aina ku se jotaki haluaa, niin sillä on tommonen ilme. Niin, "kyllä mä vielä saan ton ja ton ja ton itelleni jos vaan tarpeeksi haluan..".

Päivän yks parhaimmista hetkistä tuon ipanan kanssa on se, kun mennään mun ja Antin sängylle, peiton alle pötköttelemään ja lukemaan muumikirjaa, joka onkin tällä hetkellä Henrille lempparikirja. Mä aina pidän sitä semmosena rauhottumishetkenä, tosin Henri innostuu yleensä aina niin paljon siitä lukemisesta, että se oikeen hihkuu ja nauraa ja alkaa "sätkimään". Hassu lapsi <3 Mut kyllä siitä huomaa, että se keskittyy siihen kirjaan, kattelee kuvia ja kuuntelee kun luen. Monta kertaa saa lukea sen kirjan 10krt putkeen, sitten vasta alkaa huomaamaan vähän turhautumisen merkkejä pikkuherrassa.

Henri sanoo että morjeeeens ! (oikeesti se yritti sitä kameranjohtoa kalastella..)

Henri täyttää ensviikolla jo puoli vuotta. Siis puoli vuotta? vastahan se synty.. vastahan me tuskailtiin yhdessä henrin masuvaivojen takia, ja valvottiin öitä, aamuja, päiviä, iltoja.. Valvotaan kyllä joskus edelleenkin öitä, mutta eri syistä (kiitos Henrin vilkkauden ja sinnikkyyden) ja onneksi ehkä (uskallan jo sanoa) että yöt menee hieman paremmin. Mutta pitäähän elämässä haastetta olla ja sitä tuossa meidän pojassa kyllä on, täytyy sanoa :) Mutta haastetta on myös kerrakseen minussa, että kyllä täytyy Antille nostaa hattua että jaksaa kahta tämmöstä haasteellista ja suhteellisen vaikeaa tyyppiä ;) mut ihan hyvin se on meidän kanssa pärjänny! 

Kaikista parhaimpia hetkiä Henrin kanssa on aamut. Siis miten joku voikaan herätä niin hyväntuulisena ja nauraa heti aamusta niin paljon? Mun perusilme aamuisin on sellanen naama norsunv*tulla ja vois lyödä aina joka aamu käteen sellasen tekstin että aamuisin ei kommunikoida. Mutta kyllä itteäki hymyilyttää ihan super paljon ku aamulla pinnasängyn välistä kurkkailee tommonen ihana pieni päivänsäde <3 Kädet ja jalat alkaa aina hulluna heilumaan ku aamulla siihen pinnarin sänkyyn meen ja oon nostamassa Henriä pois sieltä. Kyllä se vaan taitaa tajuta, että hymyllä lämpeää äidin (ja monen muun sydän) ja pääsee syliin ;) Kyllä henri keinot keksii!

rakastan rakastan <3

Sellanen kultapoju se Henri on <3 Välillä vähän kokeilee kuinka helposti ne äidin hermot loppuu (voin kertoa että tosi nopeesti) ja välillä testailee, että turhautuuko se äiti helposti (no kyllä?) ja sitä rataa, mutta kukapa vauva tai lapsi aina jaksais olla äidin tai isin mieleen, no ei kukaan! 

Pakko vielä sanoa, että tänään katsoin pikkupätkän sitä Hiljaa toivotut - ohjelmaa netistä ja täytyy kyllä sanoa, että mua niin säälittää sellaset ketkä ei voi saada omia lapsia, tai jos voi, niin täytyy käydä monen vuoden hoidot sun muut läpi, että pystyy tulemaan raskaaksi jne. Kun miettii, että itse kun tuun niin helposti näköjään raskaaksi, että voi kun kaikilla, jotka lapsia haluaa, niin ois samanlainen tilanne. Mutta maailma on kyllä vähän turhanki usein epäreilu ja kyllä kaikki sympatiat lähtee noille tyypeille, jotka ei niitä lapsia tosiaankaan helpolla saa tai ei ollenkaan.